Heinävedellä sijaitseva Valamon residenssi haluaa tarjota sillan arjen ja inspiraation välille. Valamo on ollut taiteilijoiden tukikohta jo vuosikymmeniä. Luostarin luontainen hiljaisuus ja yksinkertaisuus tarjoavat vastavoiman suorittamisen ja kuluttamisen eetosta henkivälle yhteiskunnalle. Residenssimme antaa tilaa ajatella ja aikaa luoda uutta. Tai saattaa loppuun jokin keskeneräinen.
Toivotamme tervetulleeksi kaikki taiteenlajiin tai elämänkatsomukseen katsomatta. Monipuoliset tilamme sopivat niin kirjailijoille, kuvataiteilijoille kuin musiikin parissa työskentelevillekin.
Uniikki taidetalo, jonka lattioissa on mustaa Ilomantsin kiveä, seinissä Kittilän vihreää marmoria ja taidetta. Katot ovat saarnia.
Vuonna 2009 talon sisustuksen suunnitteli taiteilija Kim-Peter Waltzer yksityisen lahjoittajan rahoittamana.
Tupakeittiössä on ruokapöytä, jääkaappi, liesi, mikroaaltouuni, astianpesukone, kahvin- ja vedenkeitin, leivänpaahdin sekä kierrätysastiat. Jokaisessa kolmessa makuuhuoneessa on kylpyhuone, vuode yhdelle, työpöytä ja yöpöytä. (Ei lisävuodemahdollisuutta toistaiseksi. Lemmikit ei sallittu.)
Käytännölliset, pienehköt huoneet on sisustettu lämpimin sävyin ja kotimaisin kalustein. Seinillä on Ulla Juuman taidetta. Yhteiskeittiössä on iso ruokapöytä sekä jääkaappi, liesi, uuni, kahvin- ja vedenkeitin, mikroaaltouuni. Yhteiskeittiön jatkeena on kaunis parveketerassi.
Opistohotellin taiteilijan-huoneiden remontti valmistuu kesällä 2024.
Taiteilijan-huoneet ovat yhden hengen huoneita, mutta tiedustele myös mahdollisuutta kahden hengen huoneeseen sekä lemmikkihuonetta.
Suuri, rauhallinen ja luonnonvaloa tulviva Ateljee soveltuu kuvataiteilijan tai musiikintekijän käyttöön ja isommallekin työryhmälle. Viihtyisä ja käytännöllinen Soppi tarjoaa valoisan työhuoneen upein kirkkonäkymin yhdelle taiteilijalle. Kumpikin työtila on valmistunut kesällä 2024 ja ne sijaitsevat omassa rauhassaan Valamon opistorakennuksessa. Työtilat tulee varata ennakkoon! Huomioithan myös, että Sillankorvassa tai Taiteilijan-huoneissa ei voi maalata tai soittaa, vaan majoitus/kirjoitushuoneen lisäksi tarvitaan siis jompikumpi työhuoneista.
Kirjasto tarjoaa tutkijoille rauhallisia työpöytäpaikkoja, joita voi varata kirjastosta etukäteen tai paikan päällä.
Valamon luostari on Suomen ainoa munkkiluostari, jossa elää lähes kaksikymmentä munkkia. Luostarin johtajana toimii arkkimandriitta Mikael.
Luostarissa on kolme kirkkoa ja kolme tsasounaa. Ravintolarakennus Trapesan päädyssä aterioivat munkit, salin puolella vierailijat.
Munkin elämää rytmittävät työ ja rukous: kirkonkellot kutsuvat jumalanpalveluksiin on 2-3 kertaa päivässä.
Luostari on munkkien koti, joten annathan heille rauhan, aivan kuten hekin antavat sinulle.
Kaikki ovat halutessaan tervetulleita jumalanpalveluksiin, joissa moni käykin viipymässä hetken tai pidempään.
Residenssi sijaitsee rauhallisessa Papinniemessä, puhtaan Juojärven ympäröimänä. Sillankorvankin huoneista on järvinäkymät kahteen suuntaan.
Juojärveä ympäröivistä metsistä osa on koskematonta luonnonmetsää, ja lähiympäristössä onkin useita merkittyjä ja eri mittaisia patikkareittejä. Jo metsähautuumaalla käynti on vaikuttava kokemus.
Luostarin vierassauna lämpiää kahdesti viikossa, ja kesäisin on mahdollista vuokrata rantasauna vain omaan käyttöön. Luostarista voi lainata polkupyöriä, potkukelkkoja ja esimerkiksi lumikenkiä.
Jokapäiväinen leipämme 2024 on Heinävedellä Valamon luostarissa tapahtuva kokonaisuus, joka käsittelee ilmastonmuutosta ja ruokaa. Mitä voimme tehdä ihmiskuntana, entä mitä Heinävedellä? Taiteellinen lähestymistapa on tarpeen näin suurten kysymysten äärellä, mutta mittakaava on paikallinen.
Hanke ammentaa innoitusta luostariaatteeseen kuuluvista asketismista, eläinkunnan tuotteiden välttämisestä ja hävikkiruoan hyödyntämisestä. Ne kiinnostavasti ovat keinoja, joita tarjotaan ratkaisuksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Hanke kysyy, onko loputtoman kasvun ja kuluttamisen periaate kestävä tulevaisuuden kannalta. Miten ruokaa pitäisi tuottaa, ja miten siitä tulisi puhua? Rakentuuko tulevaisuus yksilökeskeisyyden varaan, vai pitäisikö meidän nähdä ja kohdata toisemme?
Hankkeeseen haettiin ja valittiin viisi taiteilijaa palkkioperusteiseen työhön teemojen parissa Valamon residenssissä.
Puheenjohtaja Juha Roiha, toimittaja, Valamon Ystävät ry:n puheenjohtaja
Sirpa Koriala, rehtori, Valamon opisto
Antti Narmala, johtava konservaattori
Virva Suvitie, kirjastonhoitaja, Valamo
TAITEELLINEN JAOSTO:
Puheenjohtaja Hannu-Pekka Björkman, esittävät taiteet
Annina Holmberg, kirjailija
Elina Merenmies, kuvataiteilija
Jukka Perko, muusikko
Juha Roiha, toimittaja
HANKEPÄÄLLIKKÖ: Maria Roiha
KULTTUURIN ASIANTUNTIJAT: toimittaja Risto Nordell, ohjaaja Riitta Rask
LUOSTARIN JOHTAJA: Arkkimandriitta Mikael
Ääni- ja ympäristötaiteilijat Tuike Alitalo ja Simo Alitalo haluavat nostaa esiin kuuntelemisen ja sen edellyttämän hiljentymisen tavaksi löytää uusia luovia ratkaisuja ongelmiimme, sillä meidän on pidettävä huolta paitsi omasta, myös koko elollisen ja elottoman luonnon selviytymisestä. Valamon residenssissä he päivittävät monivuotisen, Koneen Säätiön rahoittaman Kuulumia-projektinsa kokemuksia ja kartoituksia suomalaisista ääniympäristöistä, erityisesti ns. hiljaisista ympäristöistä ja niiden muutoksista. He järjestävät kuuntelukävelyjä sekä merkitsevät ympäristöön myös kuuntelu- ja havainnointipisteitä.
Nelli Palomäki on valokuvataiteilija, joka keskittyy analogiseen valokuvaan ja käyttää poikkeuksellista työvälinettä, vanhaa suurta 8×10” puukameraa. Kuvien tunnelmaan vaikuttavat hidas tekniikka ja jättimäinen negatiivikoko. Hänen kuvansa ovat pitkälti muotokuvia, esiintyipä niissä ihminen, eläin tai vaikkapa puu. Valamon kutsutaiteilijana hän tutkii hitaiden henkilömuotokuvien kautta yhdessäolon, läsnäolon ja yhteisöllisyyden kysymyksiä sekä ruoan yhdistävää voimaa. Lisäksi hän kuvaa Valamon hyöty- ja viljelykasveja, sillä ilmastonmuutoksessa ruoan paikallisuudella on suuri merkitys.
Yhteisötaiteilijaksi valittu Seija-Leena Salo toimii esittävän taiteen ja yhteisötaiteen kentällä käsikirjoittajana, ohjaajana, esiintyjänä, konseptien kehittäjänä sekä erilaisten yhteisöllisten prosessien ja työpajojen fasilitaattorina. Valamon residenssissä Salo kerää muistoja seudun maatalouden ja ruoantuotannon historiasta järjestämällä keskustelukävelyjä Valamon puutarhassa. Muistojen keräämisen yhteydessä istutetaan siemeniä, joiden kasvua voi seurata läpi kesän. Kerätyistä muistoista Salo rakentaa tekstikokonaisuuden, joka tulee esille Valamon tiloihin tai tiluksille.
Seuraavat taiteilijat palkittiin Valamon Ystävät ry:n vuoden 2024 stipendeillä (viikon residenssijakso sekä ateriat):
muusikko Heikki Halme
runoilija Hannimari Heino
kirjailija-dramaturgi Marko Järvikallas
runoilija Tommi Parkko
kuvataiteilija Raisa Raekallio
kirjailija Pirkko Soininen
tekstiilitaiteilija Riitta Turunen
kuvataiteilija Misha del Val
Nuoren, lupaavan taiteilijan stipendi: ohjaaja-opiskelija Miika Karvanen
Ortodoksisen taiteilijan stipendi: sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen
Yhteiskunnallista dialogia ja taiteen näkyvyyttä edistävän taiteilijan stipendi: kirjailija Markus Leikola
Valamontie 42
79850 Uusi-Valamo
Tiedustelut ja viestintä:
info (at) valamonresidenssi.fi
Tutustu saapumisohjeisiin TÄSTÄ.
Valamon residenssi
Valamontie 42
79850 Uusi-Valamo
info@valamonresidenssi.fi
Saapumisohjeet TÄSTÄ
Copyright © Valamon Ystävät ry 2023
All Rights Reserved
Sivusto: MRDesign